Voi äiti miten nyt ärsyttää. Äärimmäisen levottoman ja todentuntuisten yöunien jälkeen jäin sänkyyn ja tuijotin kattoa. Uni sai minut ajattelemaan ajassa taaksepäin, ja tajusin kaikki ne emämoat jotka olen tehnyt parisuhteissani: Olen antanut liian helposti periksi ja luovuttanut. Mitään en kadu, mutta harmittaahan se ihan hirveästi, kun jonkin arvon tajuaa vasta kun sen on menettänyt.
Omien virheiden tajuaminen ja niiden myöntäminen on vaikeaa, ja siksi on ihan helvetillisen kammottava olo, kun tajuaa tehneensä pitkän linjan mukaan vuosikausia jo valtavia virheitä ja toistanut ne. Uudelleen. Ja uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti