Vaaleanpunainen kullero maljakossa

Viimeinen lääkärissäkäynti tällä erää, perjantaina. Lääkärissä käyminen näillä leveyspiireillä on aina tuskaa, mutta tämänkertainen oli kaiken huippu. Mukaani lähti, onnekseni, kämppikseni ja ystäväni, jotka pitivät seuraa sen kuolettavan pitkästyttävän, mutta toisaalta myös hyvin oksettavan matkan ajaksi. Olin haaveillut palkitsevani itseni kaiken sen jälkeen sitten "muutamalla" friteeratulla kanapalleroisella paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa. 

Tulin paikalle, ja vastaanotossa sanottiin, että oli hieman jonoa. 

Meni puolituntia.. meni tunti. Kauneus&Terveys -lehdet ja niiden palstat luettuna, television kornit vauvaohjelmat katsottuna. Meni vielä vartti, jolloin kaikkien meidän kolmen päässä kai naksahti jokin tuntematon vajotusvaihe. Me lauloimme, ja voi pojat lauloimmekin sitten hartaasti. Kolmipäisen oopperalaulajan tavoin harrastimme sanakerrallaan laulantaa ja muita improja, mikä sai ajan tietysti hieman vierimään nopeampaa, mutta myös sai aikaan melko paheksuvia katseita niin hoitajilta, ohikulkevilta lääkäreiltä, kuin myös korvapoliklinikalle odottavilta ihmisiltäkin.

AIVAN SAMA, minä olin koko ajan karvan varassa oksentamisesta ja hyvin, hyvin nälkäinen. Silloin kun olen nälkäinen, olen myös hyvin, hyvin vihainen. 

... nimeni huudettiin, ja mukaani sain ystäväni, joka oli ollut tämän kolmenviikon prosessin ajan suurin tuki ja turva mitä olisin koskaan haaveilla. Lääkärillä oli kamala käydä, kuten arvata saattaa, mutta lääkärini sattui olemaan nuori nainen, joka vaikutti melko tunteettomalta ja kylmältä, varsinkin näinkin aran asian tiimoilta.

Niiltä seisomilta sain kuulla, että minun kuuluisi ottaa housut pois ja istua taas gynepenkkiin. Jaa, no, ei kai siinä, mutta en kyllä ihan heti olisi kuvitellut siinä istuvani kahareisin gynepenkissä, kun ystäväni istuu pääni vieressä, hokemassa minulle mieleen mielikuvia komeasta tatuoidusta ja lävistetystä pitkätukasta, joka ronkkisi alapäätäni sen nuoren naislääkärin sijaan. No, ei se onnistunut, mutta ajatus kai se tärkein on. 

Nainen oli kyllä kylmäkiskoinen myös ronkkiessaan minun pyhintäni. Luulin oikeasti että se nainen aikoi työntää koko nyrkkinsä minuun, mutta saattoihan se johtua myös jännityksestä; olin ehkä kauhusta kankeana koko toimenpiteen ajan. 

  Uusi ultra, toukka edelleen siellä ja elossa. Voi paska. 

Sain lääkäriltä napin, jonka söisin. Se keskeyttäisi toukan kehityksen, ja kahden päivän päästä saisin syödä toiset napit, jotka aloittavat "tyhjennysprosessin". No, vetelin sen tabun naamariin tyytyväisenä; ehkä tämä siis tästä! Ohjeet käteen sain, ja vielä varoittelevia sanoja mahdollisista komplikaatioista ja kauhukuvia lisää ennestään pitkään kammottavaan listaan "--mitä jos..?".

  Koko tämä lääkärivisiitti kesti huikeat 15 minuuttia. Odotettu puolitoistatuntinen tuntui nyt hieman tympeältä ajanhukalta, mutta noh, nyt syömään! 

Kuitenkin olin jokseenkin nolona siitä, mitä ystäväni oli joutunut juuri todistamaan lääkärinhuoneessa. Vastaukseksi sain ykskantaan todetun "no, se on periaatteessa sama, kun me oltais jo harrastettu seksiä", ja näin ollen, sain myös ystävältäni pienen kolmen kukan kimpun; Vaaleanpunainen kullero ja kaksi nuppua. 

  Se on hassua, miten pienet asiat voivat muuttaa päivää radikaalisti. Jokseenkin synkkä olo katosi kuin tuhka tuuleen, kun nuuhkaisin ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan jonkin hyvin miellyttävän hajun; tuore leikkokukka. Sen jälkeen olikin todella hyvä mieli lähteä syömään!

..maksoin hyvän hinnan buffetista, mutta söin ehkä neljä haarukallista riisiä ja kolme ja puoli kanapalloa. Harmitti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, sillä jälkkäriksi friteerattua banaania ja kahvia! Ehkä päivä siis hymyilee viimein.

Automatkasta en muista mitään, sillä jostain syystä aivoni vain sammuivat. Nukuin kuin tukki ystäväni asunnolle asti, ja muistan hämärästi kömpineeni portaat ylös. Tuttu lainaus "Varttitunniksi, jos pääni saan sohvalle kallistaa.." lipsahti huuliltani ja päädyinkin siihen tuttuun sohvakuoppaan, lämpimän peiton alle. 

Heräsin monen tunnin päästä, mutta jokseenkin väsyneenä. Olin nukkunut todella huonosti nämä viimeiset kolme viikkoa; valvoin myöhään, ja herkkäunisuuteni ja pahoinvoinnin vuoksi heräsin hyvin aikaisin. Muutaman tunnin yöunilla taaperrettua pitempään, sitä arvostaa kummasti pitempiä päiväunia, kuin viiden tähden illallista. 

Mielenkiintoiseksi tuon perjantain teki kuitenkin se, että päädyimme kämppikseni kanssa kotiin autokyydillä, jossa oli kämppikseni poikaystävä ja tuon neljä ystävää. Voin jo silloin pahoin, ja vakuuttelin, että minua ei haittaisi, jos kämppikseni menisi heidän juhliinsa ja olisi siellä tappiin asti, sillä minä menisin kotiin nukkumaan. 

... as if. 

Tuo poikaystävä oli äärimmäisen hyvä suostuttelemaan, ja näin jälkikäteen voin sanoa, että onneksi! Minullapa olikin ensimmäistä kertaa hyvin, hyvin pitkään aikaan ihan uskomattoman hyvä ilta ventovieraiden seurassa, jossa alkoholi virtasi ja baariinkin päädyttiin, vastoin yleisiä odotuksia ja tapoja. 

  Illasta mainittakoon sen verran, että näin äkkisinkun, paksuna olevan, pahoinvoivan ja hyvin turvahtaneeseen kuntoon itsensä päästäneeksi naiseksi, minulla ilmeisesti on jotain hyvin mystistä vetovoimaa; koko ilta tuli maksamaan minulle vain huikeat 7,5 euroa; yhden ison jekkubatteryn paikallisessa lihatiskissä, sekä narikat minulle ja kämppikselleni. Onnistuinpa siinä samassa aiheuttamaan suunnatonta mielipahaa entiselle poikaystävälleni, siis sille joka minut tähän kuntoon sai vain kuukaudenpäivät aiemmin, sillä tuohan oli luonnollisesti samassa juottolassa. 

  Joka tapauksessa, minulla kun on tämä maailman omituisin magneetti juuri niitä reppanoita ja epäsosiaalisia ja sosiaalisesti rampoja hylkiöitä houkuttamaan, minä päädyin siis nukkumaan sen Ismo Leikola-kopion vieressä. 

"tästä alkaa kuukauden selibaatti", sillä en saisi harrastaa seksiä niiden pillereiden aikana, mitkä tähän aborttiin määrättiin. 
Ajatus 1) Voi paska.
Ajatus 2) No jaa, toisaalta, sehän olisikin ollut kolmas neitsyys jonka olisin korkannut. Enkä oikeastaan tunne itseäni kovin ylpeäksi. Miksi minä aina haksahdan niihin, jotka tuskin osaavat itse perunoita kuoria? 

Onko tämä jokin sairas hoivavietti, että saisin tuntea itseni tarpeelliseksi? 

Haluan painottaa, että vaikka saatan vaikuttaa kovinkin vastuuttomalta seksin suhteen, edellisessä kappaleessa, voin vakuuttaa, että en ole. Minulla ei ollut aikeita ruveta harjoittelemaan lapsen tekoa, kun Toukka oli kuitenkin masukkina.. vaikka kuolluthan se tällä hetkellä oli jo. En minäkään niin sydämetön ole.  

Joka tapauksessa minulla oli vallan mukavaa, ja varmasti oli ikimuistoinen reissu myös rastapäiselle Leikolalle.