Näin se aika vain menee, kuin siivillä. Saavuin tänään siis kotiin käsittämättömän hienolta viikonloppulomalta, ja niin uskomattomalta, kuin se tuntuukin, nyt olo on kuin uudestisyntyneellä. Minä tosiaan taisin tarvita lomaa.
Vaikka tietysti lähdön hetki oli surullinen, enkä millään olisi vielä halunnut pois, varsinkaan kun vasta paria päivää aiemmin olin saapunut koko maahan. No, aina ei nallekarkkeja jaeta tasan, ja opin ehkä taas hieman nauttimaan siitä, mitä minulle annetaan sen sijaan, että haikailisin kaiken sen saavuttamattomissa olevan sijaan.
Kyseisen turhankin lyhyeksi, mutta sitäkin rattoisammaksi osoittautuneen viikonlopun jälkeen sain monia uusia ajatuksia ja teorioita sovellettavaksi. Niistä ehkä lisää myöhemmin, nyt olen vain ihan liian rättiväsynyt.
Koska ajelehdimme kevättä, ja hitaasti myös kesää kohti en voi sanoa muuta, kuin; koskaan aika ei voi rientää tarpeeksi nopeaa, kun oikein odottaa jotain tapahtuvaksi.. ja koskaan, ei voi aika kulkea tarpeeksi hitaasti, että osaisi nauttia siitä hetkestä tarpeeksi pitkään, minkä toivoisi kestävän ikuisesti.
Siispä vietän aikaani synkän ilman saattelemana, surusuklaata mutustaen ja haikeasti muistellen tuota viikonloppua, joka kauneudessaan ja rumuudessaan häilyy mielessäni kuin polttomerkki. Enkä tuota kyllä unohtaa haluaisikaan.
Siispä toivotan hyvää kevään ja kesän odotusta kaikille
Olaus Sirman runosta Morsiamen joiku, siteeraten;
"Nuorukaisen mieli, tuulen mieli,
nuoren ajatus, pitkä ajatus.
Jos niitä kaikkia kuuntelen,
astun väärälle tielle.
Yksi mieli on minun ottaminen,
niin tiedän paremman tien edestäni löytävän."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti