Tänään oli ensimmäinen päivä, kun en tuntenut niin kauheaa kipua, että olisin toivonut kuolevani. Aamulla kävin taas nukkumassa suihkussa, mutta vain sen aikaa, että vahva kipulääkeannostus alkoi potkimaan ja vei ne kivut pois. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun en ajatellut taukoamatta tekojani, katunut tai miettinyt että mitä olisin voinut tehdä toisin. Tänään oli myös ensimmäinen päivä kun menin takaisin töihin.
Olen rättiväsynyt, en töiden vuoksi tosin. Syytä en oikein osaa selittää, mutta töiden jälkeen sain yhtäkkiä uupumuskohtauksen ja olisin ollut valmis kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan vaikka vuorokauden. Potkin kuitenkin itseni ulos, kävelemään. Hetken aikaa jäin ihastelemaan metsän ylle kaartuvien pilvien synkkää maisemaa, kun tunsin taas sen käsittämättömän väsymyksen aallon hiipivän niskastani silmiini kuin musta huntu. Pääsin onneksi kotiin.
Tänään oli myös iloinen yllätys; ensimmäistä kertaa kykenin pelaamaan tietokoneellani, ilman että pelkäsin sen ylikuumenevan tai muuten vain hajoavan käsiini tuosta noin vain. Uusi rakkaani on upea. Sain myös äänet toimimaan mikrofoniin, mikä oli äärimmäisen huojentavaa.
Tänään oli ensimmäinen päivä, kun oikeasti tajusin, että ylihuomenna tähän aikaan olen jo ulkomailla. Niin, muistin vähän myöhässä, että sovin tammikuun alussa meneväni tapaamaan ystävää. Kaikki on järjestetty ja maksettu, minun täytyy vain ilmestyä lentokentälle.. ja nyt vasta muistin sen. Nyt vasta tajusin, että minun täytyy aloittaa pakkaaminen. Toki matka on lyhyt ja tulen takaisin jo maanantaina, mutta.. en ole koskaan käynyt siellä ennen. Jännittää.
Uneliaana huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti