Punainen

Tämän "aikakauden", niinkuin sitä olisi helpoin ehkä nimittää, väri on kyllä ollut punainen. 

Mieli on punainen, syyllinen, mutta toisaalta omantunnon soimaama itseään kohtaan tuntemastaan helpotuksesta. 
Veri on punaista.
Kukat ovat punaisia.
Raivo, pettymys, kaipaus ja lohduttomuus ovat punaisia.
Itkun jälkeen silmät ovat punaiset.
Rakkaus on punaista.
Minun uusi tietokoneeni on punainen. No, osittain.

Posket ovat punaiset.
Innostuneena, avasin eilen uuden rakastajani pintaa peittäneen laatikon kyljet. Kyllä vain, paholaismaisen punaiset ledivalot tuijottavat minua pimeydestä. Uusi tietokoneeni on saapunut. 


Olen hämmentynyt. Sekin tuntuu punaiselta.
Olen hämmentynyt, sillä en tiedä, saanko oikeasti tuntea tässä vaiheessa iloa ja aitoa onnea. Oman itseni tuntien, minun mieleni on asettunut tätä vastaan.. olenhan paha ihminen. Olen päättänyt ihmiselämän, olen tappanut elävän olennon, jolla oli mahdollisuus. En minä ansaitse onnea ja iloa. Enhän?


Toisaalta, en osaa olla täysin synkkä ja masentunut.. enkä kyllä haluakaan. Haluan vielä olla onnellinen ja iloinen asioista. Ja niin aion ollakin, vaikka en sitä sitten ansaitsisikaan. 


Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen, myös voisin vannoa, että harmaat aivonystyräni ovat muuttuneet punaisiksi.