..kiipes langalle.
Seinässä oli peukalon pään kokoinen hämähäkki, joka hiljalleen laskeutui katonrajasta ihan tietokoneeni näytön taakse. Oli siinä kanssaihmisillä ihmettelemistä, kun yksi kopissaan vinkuu ja valittaa, ja sitten kuuluu WHACK. Viivain heilahti.
Vaan hämähäkki olikin ninja ja väisti, ja kaaressa seittinsä avulla lähemmäksi heilahti. Huusin, itkin ja panikoin. En kyennyt istumaan samassa tilassa ko. hirviön kanssa. Hyperventiloin kahvikupin kera toisessa huoneessa. En pysty menemään takaisin. Se kammotus kuitenkin janoaa kostoa ja odottaa, että tulen takaisin koneelle. En mene.
En vihaa hämähäkkejä, en missään nimessä. En kai voisi vihata mitään eläintä ikinä. Minä vain pelkään niitä kuollakseni. Itseasiassa pelkään kaikkia otuksia, millä on useampi jalka kuin "normaali" neljä. Tapa, jolla hyönteiset liikkuvat ällöttää minua. Tuijotin kauhusta jäykkänä sen valtavankokoisen hämähäkin menoa korkkitauluni laitaa pitkin alas työpöytäni reunalle, ja tunsin suurta fyysistä kuvotusta.
Äh, haluan ötökkävapaan elämän. Kiitos.
Hyvin on tämäkin viikko mennyt. Autuutta, kun stressiä on jo niin paljon, että keskittymiskyky on lähes poissa, motivaatio poissa, koska tuntuu, ettei mistään tule mitään. Yritän, unohdan, epäonnistun. Tänään tein listan (pidän listoista, ne on kivoja. Järjestelmällisiä. Kaikki tieto tallella.) ja huomasin unohtaneeni miljoona asiaa, jotka minun piti tehdä jo ikuisuus sitten. Aloin kyllä tekemään ne, ja sainkin tehtyä, mutta henkinen morkkis soi korvissa. Miksi olen näin saamaton aina aika-ajoin? Unohdan asioita liian usein.
Ahdistaa. Ehkä viikonloppuna stressi katoaisi edes hetkeksi. Tai sitten se vain lisääntyy. Tarvitsen lomaa. Paljon, paljon lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti