Syksy

Syksy on täällä taas.

Syksy tarkoittaa aina niin montaa asiaa; koulut alkavat, loma loppuu, lääkärikäynnit alkavat taas.  "Ihmisten ilmoille" palaaminen on minulle tänä vuonna jotenkin erityisen vaikeaa. Ehkä se johtuu romahduksista, tai ehkä se johtuu siitä, että olen nyt hyvin pitkään ollut ns. tekemättä mitään, ja olen jo niin passivoitunut, että en edes kykene tekemään mitään, vaikka haluaisin. 

Näöntarkastuksessa selvisi, että näköni on huonontunut jo niin paljon, että en näillä nykyisillä, kaksi vuotta vanhoilla laseillani saisi edes ajaa autoa. Uusien lasien hankinta: 640 e.
Tästä johtuen ajauduin kriisiin äitini kanssa, ja erinäisten välienselvittelyiden jälkeen, katkaisin välit lopullisesti ko. naiseen. Elämä ilman äitiä on kyllä maistunut ihan hyvältä, mutta  välien katkeaminen oli henkisesti hyvin raskas kokemus, vaikka olin ajatellut sen syystä tai toisesta olevan paljon helpompaa. 

Ystäväpiirini on kaventunut. En enää osaa olla ihmisten kanssa, en luota keneenkään, en halua nähdä ketään. En pidä ihmisistä yleisestikään, sillä olen niin väsynyt siihen, että ihmisten kanssa pitää olla aina niin varuillaan, mitä sanoo ja mitä tekee.

Ystäväpiirini on kaventunut, ja se pienenee kokoajan. Huomaan, että itse en kykene pitämään yhteyttä enää kehenkään, sillä en osaa enää puhua heidän kanssaan, niinkuin ennen. Erakoidun, tulen yksinäiseksi. .. tai tulisin, jos poikaystäväni ei käytännöllisesti katsoen asu luonani jo nyt. Se ahdistaa. 

Toisaalta, haluaisin vain olla yksin, peiton alla pimeässä, niin kauan, kunnes tuntuu siltä, että haluan tulla itse pois. Mutta nyt, minä riitelen tuon kanssa siitä, kun haluan nousta sängystä heti herättyäni, enkä jäädä kolmeksi tunniksi lojumaan peiton alle ja tuijottelemaan kattoa ja odottamaan, että toinen heräisi. 

Se suuttuu, kun nousen. Se suuttuu, kun istun koneelle. Se suuttuu, kun emme tee kaikkea yhdessä. Väsyn tähän tappelemiseen.

Väsyn siihen, että kaikeasta mitä sanon, voi vääntää juuri hänelle tarkoitetun henk. koht. loukkauksen. Väsyn siihen, että en ole itsenäinen, yksinelävä opiskelijanainen, vaan olen pienessä yksiössä parisuhteessa elävä otus, joka ei tee muuta, kuin istuu koneella ja lihoo. 

Olen menettänyt myös ystävieni ja äitini lisäksi minulle hyvin tärkeän, mutta silti aina niin etäisen asian ; uskon itseeni. Minusta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. En saa mitään tehtyä loppuun. En saa tehtyä mitään oikein, sillä kaikki päätökseni ja suuret muutokset ovat olleet vääriä. 

En tiedä kuka olen, enkä tiedä mitä voin tehdä, että tästä suosta pääsisin. Odotan innolla lääkäriä.